maanantai 18. maaliskuuta 2013

TAIDEUUTISIA

                      -------------------------VUOSI 2014---------------------------
  • Taiteidentalon Ateljeesiiven taiteilijat osallistuivat Mikkelin Art&Design Week-tapahtumaan. Työhuoneet olivat avoinna ja oli mahdollisuus tutustua taiteilijoiden työhön sekä teoksiin.
  • Maljakkoperhe käytetyistä lasitölkeistä. Maljakoita on monia erikokoisia - ja muotoisia. 14 - hiekkapuhalluskuviointi kokoaa ne perheeksi. Se merkitsee vuosilukua 2014 ja on symboli entisaikojen hillotölkkien etiketeille, joihin oli kirjoitettu vuosiluku sekä tölkin sisältö. Tänä vuonna numerona on 14, ensi vuonna uusi ja erilainen 15 jne. Niin maljakkoperhe täydentyy ja laajenee vuosi vuodelta. 

  • Osallistuin "7N"- ryhmänäyttelyyn elokuussa galleria ArsNovassa Savonlinnassa.



  • Maljakot Mikkelipuistossa kesällä Mikkelipuiston omalla logolla.


  • Rikalan puutarhasäätiö myönsi myös Pala maata ja taivasta - tapahtumaamme apurahan!
  • Alli Paasikiven säätiö tukee apurahalla puutarhavierailujen toteuttamistanhankettani, JEE!
  • ILONA-lehdessä on huhtikun ajan hieno artikkeli Pala maata ja taivasta-tytöistä!
  • Hilpeää valoa-näyttely 28-29.6. Pala maata ja taivasta tapahtumassa.



  • Me Taiteidentalon Ateljeesiivessä työskentelevät järjestimme 2avoimet ovet - tapahtuman 12.4.

  • Unikko-aiheisia postikorttejani on myynnissä kirjakauppa Räihällä Mikkelissä. Muutkin kesän uudet kortit tulivat painosta ja ovat minulla myynnissä.
  • Pala maata ja taivasta-tapahtumamme sai Mikkelin kaupungin Kulttuurikannustimen!        
                                     
              •   

                        -------------------------VUOSI 2013-------------------------
  • 2.12. Puuhasin Taiteiden talon taiteilijasiipeen taidemyyntipäivät 13-14.12.Suurin osa työhuoneista oli avoinna ja taiteeseemme sekä työskentelyymme saattoi käydä tutustumassa.
  • Kesän 2014 Pala maata ja taivasta-kukkia ja taidetta avoimet puutarhat tapahtuma järjestetään taas ensi kesänä 28 - 29.6.2014.
  • Osallistuin lokakuussa Italiassa Portico di Romagnassa Portico in Arte-taideprojektiin ja Forlissa galleria M.A.Fin järjestämään taidekilpailuun. Galleriassa olisi mahdollisuus järjestää näyttely ensi vuonna.
  • Marraskuinen Forget Me Not-näyttelyni Petroskoin taidemuseolla harmi kyllä peruuntui! Tullauksista oli kiinni, museo ei suostunutkaan tullaamaan teoksiani. Prosessi oli mielenkiintoinen ja olisi kyllä ollut todella mukavaa matkustaa Petroskoihin ja ripustaa sinne näyttely. Myöhemmin toivottavasti sitten onnistuu!
  • Syyskuussa ripustin pienen Vaaleanpunainen jakkara-näyttelyn Mikkelin kaupungintalolle. Esillä valokuvia puutarhastaja Nti Lemon in black-maalaus.
  • 20.8. -27.9. Mikkelin taiteilijaseuran Kimara taas-kesänäyttely Mikkelin Taiteilijaseuran galleriassa Valokuvakeskuksessa.
  • 27.5. - 9.8. Mikkelin taiteilijaseuran Kimara ees-kesänäyttely Mikkelin Taiteilijaseuran galleriassa Valokuvakeskuksessa. Mikkelin valokuvakeskus
  • 15. - 16.6. Vaaleanpunainen jakkara-näyttely Pala maata ja taivasta-avoimet puutarhat tapahtumassa. Esillä Pioppissa Italiassa valmistuneita maalauksia, valokuvia oman puutarhan unikoista sekä kierrätyslasitaidetta. Lisätietoja Pala maata ja taivasta-blogissani sekä mainoksessamme, joka löytyy blogista palamaatajataivasta.blogspot.fi
  • 8.6. - 31.8. POPPYlove-näyttely Mikkelipuistossa Mikkelissä. POPPYlove - Hetken hurmaa kukkapenkissä! Unelman keveinä, valon hehkuttamina ja täynnä ihastuttavia yksityiskohtia esittäytyvät unikot valokuvanäyttelyssäni Mikkelipuistossa. Näyttely on avoinna 8.6. – 31.8.2013. Lisätietoja puiston linkistä.


  • 4.4. NowHere Finland-ympäristömyötäinen muotoilunäyttely jatkaa kulkuaan Espanjassa. Uusin näyttely on avoinna 11.4. - 12.5. Centro del Carmenissa Valenciassa. Olen mukana käytetyistä opaalilampunkuvuista valmistamillani kulhoilla. Näyttely Centro del Carmenissa  Lisätietoja www.nowherefinland.fi PS. Espanjassa näyttelyn näki reilusti yli 15 000 kävijää!
  • 26.3. Sain mieluisan kutsun! Syksyllä järjestetään kansainvälinen "Portico in Arte"-taideprojekti Porticossa Italiassa. Portico in Arte. Järjestäjinä ovat paikalliset kulttuurivaikuttajat Massimiliano Cameli ja Gian Pietro Lolli. Projektiin kuuluu residenssimajoitus sekä Italian kielen ja kulttuurin kurssit. Lisäksi on työskentelyä yhdessä paikallisten taiteilijoiden ja käsityöläisten kanssa sekä näyttelyn järjestäminen. Aikaa on varattu tietenkin myös omalle taiteelliselle työskentelylle. Mukaan on kutsuttu taiteilijoita eri puolilta maailmaa. Olen vieraillut ja työskennellyt Porticossa useasti aiemminkin. Lisätietoja matkoista ja yhteistyöstä löytyy sivuiltani www.tiinak.fi
  • 18.3. "Kuvajainen" on mukana Art-Italy-Tokyo 2013-näyttelyssä Kanagawa Kenmin Hall:ssa Tokiossa Japanissa maaliskuussa. Linkki näyttelyyn






ESINEITÄ käytetystä lasista - vuodesta 2000

OIVALLUKSEN ILO
Etsin kaikenlaista käytettyä lasia ja kokoan niistä uusia esineitä; vateja, mekkoja, pikku naisia, pikareita, kulhoja ja tölkkejä ja mitä milloinkin, mihin löytämäni materiaalit kulloinkin antavat mahdollisuuden.

Mieluiten valmistan taide-esineitä, esineitä joista tulee iloiseksi ja joita voi katsella. Materiaaleina käytän vanhoja opaalilampunkupuja, ikkunalasia, pulloja, astioiden palasia ja lasinsiruja sekä posliininpalasia ja vanhoja astioita.

En halua tuhlata aikaa enkä energiaa uusien materiaalin valmistukseen, minulle on tärkeää etsiä ja löytää vanhaa ja käytettyä. Jotakin mitä on ennen ollut. Niissä minua kiehtoo ajan muokkaama kauneus, jäljet, merkitys ja eletty elämä. Matka, mitä esineille ja palasille onkaan aikojen kuluessa tapahtunut - ennen kuin ne päätyvät käsiini ja valmistan niistä uuden esineen, joka jatkaa kiertoaan ja kertoo oman tarinansa käyttäjilleen.

TÄYDELLINEN VAPAUS JA SUURI NAUTINTO
Välillä myös maalaan. Sitä ei mikään lasitöiden tavoin rajoita. On vain täydellinen vapaus! Vapaus käydä missä ulottuvuuksissa haluaakaan. Molemmissa on uuden löytämisen iloa, mutta maalatessa pääsee alueille, joista ei ollut aavistustakaan. Sinne missä on mahdollisuus nauttia kaikista maailman väreistä ja muodoista.

THE JOY OF INSIGHT
I'm constantly searching for all sorts of used glassware and I remake them into new objects: platters, dresses, little ladies, goblets, bowls, jars and what not, depending on the possibilities given by the original objects. I prefer creating works of art, objects that make you happy and that are a joy to look at. My materials include old opal lamp bulbs, window glass, bottles, pieces of porcelain, glass fragments and old dishes. I don't want to waste time or energy on creating new raw material; it is important for me to seek and find old and used materials. Things that themselves have a history. Beauty and marks created by time, the meaning and the life that has been fascinate me in these objects. The journey, what has happened to these objects and fragments over the years – all this before they end up in my hands and I create new objects out of them, which will continue their journey and tell their own story in their turn.

COMPLETE FREEDOM AND GREAT JOY
Sometimes I also paint. Unlike when working with glass there are no boundaries in painting. There's just complete freedom! The freedom to visit whatever dimension I choose. Both have the joy of discovery but when painting I'm able to enter domains of which I had no idea beforehand. Places, where I can enjoy all the colours and shapes in the world.

Vuosi 2000





































Käyteyt opaalilampunkuvut ja yksin jääneet posliini tai lasilautaset löysivät toisensa! Niistä syntyi Kulhoja  ja Tölkkejä, joita on ollut esillä useissa näyttelyissä mm. NowHere Finland- ympäristömyötäisessä näyttelyssä, joka kiersi Suomessa viime vuonna päätyen Museo Nacional de Artes Decorativasiin Madridiin ja sieltä vielä Valenciaan Centro del Carmeniin. Espanjassa näyttelyissä kävi reilusti yli 15 000 vierailijaa!